Älykkäällä ruokien esivalmistelulla vauhtia syysrutiineihin
Huolettomat kesäpäivät alkavat olla ohi ja on aika palata takaisin kouluun. Perheen aikataulut ovat jälleen täynnä, urheilutreenit, musiikkitunnit ja muut harrastukset tekevät meistä taas osa-aikaisia autonkuljettajia kurvaillessamme ympäri kaupunkia ja meille jää vähemmän aikaa keittiössä vietettäväksi lempiruokiamme valmistaen. Kuulostaako tutulta?
Älä anna koulujen alun tuottaa stressiä. Voit silti nauttia ravitsevista ja herkullisista kotitekoisista ruoista; Tärkeintä on suunnitella etukäteen ja tehdä esivalmisteluita. Pienellä avulla ja älykkäillä ratkaisuilla puolet työstä on käytännössä tehty. On aika hypätä mukaan aterioiden esivalmistelutrendiin.
Miten aterioiden esivalmistelu tapahtuu?
Yleisin käytäntö on valmistaa kokonaisia aterioita ja säilyttää niitä ilmatiiviissä astioissa valmiina syötäviksi. Käytä sunnuntai-ilta kasvisten, riisin, kanan, laatikoiden ja samettisen keiton valmistamiseen, ja olet valmiina tulevaan viikkoon.
Etkö ennalta valmistettujen aterioiden syöminen houkuttele arki-iltoina? Hyvä uutinen on, että voit myös esivalmistella ruokia osittain. Se tarkoittaa, että sinun on vielä laitettava ruokaa, mutta esivalmistelun ansiosta se ei vie niin paljon aikaa ja pääset nauttimaan ruoasta hieman vähemmällä työmäärällä.
Pakasta yksittäisiä annoksia keittoa, liemiä tai kastikkeita
Keittojen ja kastikkeiden valmistaminen vie aikaa. Joten valmista niitä isompia määriä kerralla. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi, jaa pieniin rasioihin pakastuspusseihin ja pakasta. Mikään ei ole parempaa kuin kulhollinen kotitekoista minestrone- tai vihanneskeittoa valmiina, kun tarvitset jotain nopeasti illalliseksi.
Voit myös hyödyntää jääkaappisi lokeroa, kuten My Fresh Choice –vyöhykettä, kätevänä minipakastimena esivalmistelluille ruoillesi, joten ne ovat aina kätesi ulottuvilla. Tai sijoita laadukkaaseen arkkupakastimeen pakastaaksesi kaikenlaisia herkullisia ruokia.
Pilko kasvikset ja yrtit valmiiksi
Puhdista, kuori ja leikkaa viikon aikana tarvitsemasi kasvikset ja säilytä niitä jääkaapin vihanneslokerossa. Dual Tech Cooling –järjestelmän ja kosteudenhallinnan ansiosta ne säilyvät erittäin tuoreina.
Ostitko tuoreita yrttejä, kuten persiljaa, basilikaa tai tilliä? Pilko ne ja säilytä pakastimessa. Täytä jääpalamuotti hienonnetuilla yrteillä, jolloin sinulla on käteviä pieniä käyttövalmiita annoksia.
Valmista kaksi lasagnea yhden sijaan
Käytä Hisense-uunia, joka on tilavuudeltaan 77 litraa ja kooltaan enemmän kuin sopiva kahden suuren lasagnen valmistamiseen. Se vie käytännössä yhtä paljon aikaa, mutta sinulle jää reilusti pakastettavaa käytettäväksi seuraavalla viikolla. Hisense-uuneissa on hämmästyttävä Even Bake -teknologia edistyksellisellä ilmanvaihtojärjestelmällä, joka takaa täydelliset kypsennystulokset, sillä lämpö jakautuu tasaisesti ja antaa parhaan tuloksen jokaisella tasolla – rapeasta juustokuoresta tahmean pehmeään sisukseen.
Valmista runsaasti keitettyä riisiä
Tiesitkö, että riisi pysyy hyvänä jääkaapissa koko viikon ajan? Keitä kerralla paljon riisiä ja säilytä myöhempää käyttöä varten. Voit käyttää sitä neutraalina lisukkeena, joka sopii hyvin yhteen melkein kaikenlaisen ruoan kanssa, ja se voi toimia jopa keskeisenä ainesosana hauskoille makeille herkuille, kuten riisivanukkaalle, paistetulle riisijälkiruoalle tai herkulliselle arancinille.
Yksinkertainen aamiainen mukaan otettavaksi
Haluatko nukkua niin pitkään kuin vain mahdollista? Valmista aamupala ennakkoon ja olet valmiina lähtöön! Tässä olisi loistava vinkki – yksinkertaiset munamuffinssit herkullisilla päällysteillä. Ne ovat ravinteikkaita, täyttäviä ja helposti käsillä nopeaa välipalaa varten.
Noin 12 muffinssiin tarvitset:
- 12 kananmunaa
- ½ sipuli (pilkottuna pieneksi ja kevyesti karamellisoituna)
- suolaa, pippuria, oreganoa (tai muita haluamiasi yrttejä)
- 2 rkl parmesaania (raastettuna)
- Haluamasi päällysteitä (kinkkua, tomaattia, pinaattia, tonnikalaa, lohta, parsakaalia…)
- 1 kuppi mozzarella-raastetta
Esilämmitä uuni 180 °C:een. Vatkaa kananmunia suuressa kulhossa. Lisää joukkoon sipuli ja parmesaani, ja sekoita hyvin. Lisää suola, pippuri ja haluamasi yrtit. Voitele muffinssipannu kevyesti (tai käytä silikonimuffinssikuppeja) ja täytä 2/3 munaseoksella. Lisää päällysteitä maun mukaan tai kokeile ja tee erilaisia yhdistelmiä. Me haluamme tehdä vähintään 3 erilaista versiota joka kerta! Ripottele päälle mozzarella-raastetta. Paista 17 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi, laita suljettaviin pakastepusseihin ja säilytä jääkaapissa enintään 5 päivää.