Hisense 65U8GQ TV tunnustettiin parhaaksi EISA* FAMILY -tuotteeksi Display Video per Home Theatre -luokassa. Tuomaristo vakuuttui tästä ULED-televisiosta ja sen Quantum Dot -paneelin täydellisestä himmennysvalikoimasta. He arvostivat suuresti mukaansatempaavaa ja elokuvallista kokemusta, jonka television 65 tuuman näyttö luo 4K HDR -lähteidensä ansiosta sekä Dolby Visionissa että HDR10+:ssa. Asiantuntijat ylistivät lisäksi VIDAA U5 -älykäyttöjärjestelmän helppokäyttöisyyttä ja sen tarjoamia vaikuttavia sovelluksia. Jopa Hisensen kyky ymmärtää konsolipelaajia huomattiin, kun raati kiitteli 65U8GQ-television tukea VRR:lle ja ALLM:lle kaikissa HDMI-tuloissa.

Ei ensimmäinen saatu palkinto

TV-ala on antanut tunnustusta Hisense U8-sarjalle. Se onkin jo nyt saanut kiitosta, tunnustusta ja palkintoja, kuten Editor’s choice -palkinnon USA Today Networkilta. Kaikista hienointa on kuitenkin, että tätä televisiota rakastavat tavalliset käyttäjät ympäri maailmaa, jotka saavat nauttia parhaista ominaisuuksista edulliseen hintaan.

Paras valinta kaikkiin kiinnostuksen kohteisiin

On olemassa monia syitä sille, miksi 65U8GQ TV on erinomainen televisio, josta jokainen perheenjäsen nauttii. Näistä yksi on ainutlaatuinen vaikuttava ULED-tekniikka, joka vie 4K-kokemuksen täysin uudelle tasolle muun muassa tehostetuilla väreillä, kontrastilla, liikkeellä ja kirkkaudella, joka takaa täydellisesti valaistun kuvan missä tahansa valossa. Tämä yhdistettynä Quantum Dotiin, joka tuottaa yli miljardin puhtaita ja tarkkoja värejä, luo uskomattoman kuvanlaadun. Nämä ja monet muut vaikuttavat ominaisuudet tekevät siitä ykkösvalinnan elokuva-harrastajille, mutta myös intohimoisille pelaajille, joiden tarpeista erityisesti edistyneet peliteknologiat sisältävä Game Mode Pro -tila huolehtii. Suurimmat urheilufanit sen sijaan hämmästyvät tämän TV:n luomaa todellista kokemusta ja VIDAA -käyttöjärjestelmän ainutlaatuista sisältöä, joka takaa parhaat paikat niin itse otteluun kuin kulissienkin taakse. Ei ihmekään, että se on monen perheenjäsenen suosikki.Uusi virstanpylväs, joka vie eteenpäin

Vaikka on hienoa saada tunnustusta ja arvostusta intohimolla luomillemme ja parantamillemme tuotteille, tämä palkinto ei ole tavoite, vaan suuri virstanpylväs, joka motivoi meitä eteenpäin. Koettelemme rajojamme ja sukellamme tuntemattomille vesille joka päivä tarjotaksemme sinulle paitsi parasta tekniikkaa, myös parhaan katselukokemuksen.

* Tietoa EISAsta

EISA-palkinnot jakaa Expert Imagining and Sound Association -yhdistys, johon kuuluu asiantuntijoita 29 maasta. He ovat erikoistuneet hi-fi-, kotiteatteri-, kuva- ja video-, auto- ja mobiilielektroniikkaan. Palkinnot jaetaan vuosittain eri kategorioiden parhaille tuotteille, ja niillä on juhlistettu parhaista parhaita yli 40 vuoden ajan, mikä tekee niistä luotettavan osoituksen edistymisestä ja saavutuksista elektroniikkateollisuuden eri osissa.